![]() |
||
![]() |
Locuswell OyLocuswell Oy on palveluntarjoaja ja alan edelläkävijä Suomessa paikannukseen perustuvien ratkaisujen soveltamisessa liikkuvan liiketoiminnan tehostamiseen ja turvaamiseen. Henkilökunnalla on useiden vuosien kokemus GPS-laitteista, seuranta- ja valvontajärjestelminen kehityksestä sekä palveluiden tuottamisesta. TARJOAMME Työkaluja liiketoiminnan tehostamiseenGPS-paikantimien ja Locuswell Oy:n karttapohjaisen paikannuspalvelun avulla liikkuvaa henkilökuntaa ja ajoneuvoja voidaan seurata reaaliajassa ajasta ja paikasta riippumatta. Liiketoiminnan tuottavuus paranee työn ohjattavuuden, suunnittelun ja valvonnan tehostuessa. Turvallisuutta etätyöntekijöilleTyötehtäviin käytetyn ajan seurannalla voidaan tunnistaa mahdolliset asennus- ja huoltotyötekijän vaaratilanteet. Henkilön ollessa työkohteessa pidempään kuin suunnitellun mukainen työtehtävä vie aikaa, vastaavalle työnjohdolle tulee palvelusta automaattisesti hälytys jolloin voidaan ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin vahinkojen minimoimiseksi. Raportteja päivittäisistä tapahtumistaTyönantajan lakisääteinen, käsintehtävä raportointi on usein turhauttavaa ja helposti tahattomia virheitä sisältävää. Palvelun avulla päivittäiset tapahtumat tallentuvat automaattisesti tietokantaan, jolloin raportit on helppo hakea muutaman napin painalluksella (ajopäiväkirja, taukoraportti, työaikaraportti ym.). Palvelun internetissä – ajasta ja paikasta riippumattaInternetissä toimivat ohjelmistot toimitamme sovellusvuokrauksena eli SaaS-palveluna (Software as a Service) tai yritykselle räätälöidyt ja tarvittaessa integroidut ohjelmistot järjestelmätoimituksena asiakkaan omissa tiloissa hallittaviksi sovelluksiksi.
|
Toukokuu 2012 Locuswell Kuljetus ja Logistiikka messuilla
|
|
|
||